Minää tukeva arviointivinouma tai oman edun attribuutiovääristymä (self-serving bias) on yksi yleisimmistä ja tutkituimmista ajattelun vinoumista. Sillä tarkoitetaan taipumusta ajatella, että onnistuminen on seurausta omista ominaisuuksista eli sisäisistä tekijöistä ja epäonnistuminen on seurausta ulkoisista tekijöistä. Sisäisiä tekijöitä ja syitä ovat esimerkiksi omat kyvyt, taidot, persoonallisuuden ominaispiirteet ja yritteliäisyys. Ulkoisia syitä ovat esimerkiksi olosuhteet kuten sää, muiden ihmisten teot tai sattuma.

Minää tukeva arviointivinouma ilmenee myös taipumuksena kiinnittää ryhmätyössä huomiota enemmän omaan ansioon kuin muiden ansioihin. Henkilökohtaista vastuuta halutaan ottaa toivotuista lopputuloksista, mutta epätoivotuista lopputuloksista vastuu siirretään muille.

Toinen merkittävä ajattelun vinouma on vahvistusvinouma tai vahvistava harha (confirmation bias). Sillä tarkoitetaan taipumusta havaita, tulkita, keskittyä ja muistaa tietoa tavalla, joka vahvistaa omaa olemassa olevaa käsitystä asiasta. Huomiota ei haluta kiinnittää seikkoihin ja vaihtoehtoihin, jotka eivät tue omaa odotusta.

Minää tukeva arviointivinouma ja vahvistusvinouma lukuisten muiden ajattelun vinoumien tapaan voivat aiheuttaa puutteita, epätarkkuutta tai virheitä käytettävissä oleviin tietoihin. Tämä voi johtaa luonnollisesti siihen, että puutteellisten tai virheellisten tietojen perusteella tehtäviin tulkintoihin ja päätöksiin voi myös tulla virheitä.

Taipumus hahmottaa, tulkita tai muistaa asioita itselle liian edullisella, valikoivalla ja puolueellisella tavalla voi tehdä hyvää minäkäsitykselle, mutta muitakin syitä ilmiölle on esitetty.

Ajattelun vinoumia tutkitaan sosiaalipsykologiassa (mm. attribuutioteoriat), kognitiotieteissä ja talouskäyttäytymistä koskevissa tieteissä (mm. Kahneman).

Mainokset