Anitta Ruotsalainen: Elämällä on taipumus antaa kun vähiten odottaa

Olen kokenut rikkautena Juho ja Maria Lallukan Taiteilijakoti-säätiön hallitusjäsenyyden. Uutta oppiessa olen joutunut pohtimaan asioille toisenlaisia tulokulmia. Aiemmin koetut ja jo käsitellyiksikin tulleet näkökulmat ovat saaneet selvästi uusia piirteitä.

Hallitustyön mukava lisä ovat Juho Lallukan syntymäpäiväjuhlat, joita vietetään aina helmikuun alussa. Nyt oli vuorossa 163. syntymäpäivä. Juhla on arvokas. Siihen osallistuvat talon asukkaat, kutsuvieraat ja hallitus. Hyvään juhlaan kuuluu Juhon tyylin mukaisesti mahtava illallinen juomineen, mutta tärkeässä roolissa on aina Juhon malja, talon asukkaiden, Lallukan lasten, musiikki- ja taide-esitykset, kiitoslaulu Lallukalle ja mahtipontisesti kajahtava Karjalaisten laulu. Kun koin tämän ensimmäisen kerran, en voinut olla ajattelematta, että onko tämä hieman ylipursuavaa henkilöpalvontaa, ja kuinka tällainen ikonin ylläpito ylipäätään voi onnistua tänä päivänä. Sittemmin tutustuessani enemmän Juho Lallukan mesenaattihahmoon ja siihen, miten hän loi valtavan upean kulttuuriperinnön suomalaiseen yhteiskuntaan ja miten se elää, olen pyörähtänyt kannoillani ympäri, ottanut kevyen tanssiaskeleen ja hymyillyt sille nerokkaalle rakenteelle, jonka Juho loi.

Syntymäpäiväjuhlat eivät ole ainoat juhlat vaan taiteilijat ovat juhlineet aina. Syyksi on riittänyt onnistunut teos tai pieni debatin halu. Onnekkailla on ollut juhlissa mukana mesenaatteja, myöhemmin taiteentukijoita. Kämpin pöytäseurue 1800-luvun lopulta on jo miltei klisee, mutta Gallen-Kallelan maalauksessa, Symposium, on perusta myös Juho Lallukan idealle. Symposiumissa on kuvattu eri alojen taiteilijoita, joiden työskentelyn Juho koki niin tärkeäksi, että halusi tukea heitä. Yhteiset illanvietot taiteilijoiden kanssa vakuuttivat mesenaattia niin, että hän halusi taata taiteilijoille työrauhan vailla huolia toimeentulosta. Syntyi Lallukan taiteilijakoti.

Tämän päivän kulttuurin rahallisen niukkuuden tuen aikana en voi olla sivuuttamatta sitä merkityksellisyyttä ja ydintä mikä liittyy taiteen tukemiseen; yhteiskuntamme oma kulttuuri-identiteetti. Taide ei ole yksittäisiä tekoja ja taiteilijoita. Taide on osa jokaisen arkea. Sitä ei voi sivuuttaa. Taide tarvitsee tukijansa ja ymmärtäjänsä. Taide syntyy ilman rahaa, mutta rahallinen tuki mahdollistaa uuden kehityksen. Historiaamme on vankasti kuulunut yhteiselämä lähinaapurivaltioiden kanssa. Oman kulttuurimme kehitys alkoi Kämpin taiteilijoiden aikana. Taide on nostettu arvoonsa, mutta sen jatkuvuudesta tulisi huolehtia niin että tulevien sukupolvien olisi mahdollista ylpeillä 2000-luvun taideteoilla.

Juhon syntymäpäivillä olen saanut istua monien mielenkiintoisten henkilöiden vieressä. Olen kuullut Tove Janssonin veljen, Per Olov Janssonin tarinoita, ja kokenut saaneeni oman salaisuuden muumien maailmasta. Se tunne on sellaista, jota ei voi sanoin kuvata. Se on syvä sukellus, se on tajunnan räjähdys, se on elämää, se on asia, jonka toivon jokaisen saavan kokea taiteesta.